Kesäkausi kohta paketissa, ylimenon kautta kohti vuotta 2012!

Tarmolaisittain vuosi 2012 on ollut merkittävän menestyksekäs. Tuusulan Sm-viestien kaksi hopeamitalia saivat elokuussa käydyistä 14-22-vuotiaiden junioreiden Sm-kisoista arvoistansa jatkoa. Varkaudessa Hyvärisen Nea nappasi 14-vuotiaiden tyttöjen suomenmestaruuksia kaksin kappalein. Jyväskylässä Tarmolaiset intoutuivat nappaamaan 3 mitalia sekä peräti seitsemän pistesijaa! Tämä on ehkä jopa enemmän kuin kukaan olisi osannut kuvitella. Viime viikonloppuna Hämäläisen Jaakko kruunasi Tarmolaismenestyksen nappaamalla 22-vuotiaiden Sm-kisoista kuudennen sijan uudella 3-loikkaennätyksellään 13,94

Melkeinpä saavutettuja mitaleita tärkeämpää on se, että urheilijat pystyivät kautta linjan esittämään kauden parasta tekemistään tärkeimmissä kilpailuissa. Tämä kielii valmentajien loistavasta työskentelystä, sekä toki myös nuorten urheilijoiden kasvamisesta kilpaurheilijoiksi. Tästä täysi kiitos menee seuramme nuorisovalmennustiimille!

Mainittakoon vielä ohimennen, että nuorten loistavan menestyksen, sekä kasvaneen junioritoiminnan myötä Tarmo on noussut kansallisessa seuraluokittelussa kahdessa vuodessa sijalta 81. sijalle 25, ja on tällä hetkellä harrastajamäärältään Suomen 16. suurin yleisurheiluseura.

Kausi oli hieno myös junioritoiminnalle. Pääkilpailusta, sisulisähuipentumasta junnut nappasivat laajalla rintamalla peräti 29 mitalia. Vattenfall-seuracupin finaalipaikka jäi tänä vuonna saavuttamatta, se lienee ainoa pidempi miinus tälle hienolle Tarmolaiselle urheiluvuodelle.

Alunperin piti vielä listata Tarmolaismenestyjät tältä vuodelta, mutta porukkaa on niin paljon että siihen ei yksi bloggauskerta riitä! Sen sijaan heitänkin nuorille urheilijoille vuodenajan mukaisesti vinkit ylimenokaudelle!

1. Älä unohda urheilua!, yleisurheilu voi hetkeksi jäädä mutta liikunta ei! =)

2. Nauti vapaa-ajasta!, nyt treeniaikoina voi hengailla enemmän kavereiden kanssa, harrastaa muita juttuja sekä ennen kaikkea opiskella!

3. Rentoudu!, pitkä kuuma kesä on takana ja seuraavaa harjoituskautta tarvitset mahdollisimman paljon energiaa!

Näillä eväillä mennään kohti olympiavuotta 2012, tarmolaisille tuo taitaa vielä tulla kuitenkin hieman liian aikaisin,???, jos sitten Riossa..... 8)

Yleisurheilun monta puolta?

Yleisurheiluhan on heti voimistelun ja taitoluistelun jälkeen maailman narsistisin laji. Jokainen suoritus kilpailussa punnitaan sekunneissa, metreissä tai pisteissä. Mikäli et ole oikeaan aikaan kunnossa, kello tai mittanauha kertoo sen välittömästi. Monelle aloittelevalle nuorelle urheilijalle tämä asia on muodostumassa todelliseksi peikoksi.

Mistä nykynuoren haluttomuus kilpailua kohtaan sitten johtuu? Asettaako liian monella lapselle tavoitteita kenties vanhempi, tai jopa yhteiskunta? Pääsemme asian ytimeen, terveelliseen kilpailuun, jossa jokainen kilpaileva lapsi tai nuori kannustaa muita, ja jokainen lapsi osaa nauttia kilpailutilanteesta sinällään, muista piittaamatta. kilpailuinto lähtee omasta tahdosta, ohjaajat, valmentajat ja vanhemmat ovat ainoastaan kannustamassa terveeseen kilpailuun, eivat patistamassa.

Toki on rumaa yleistää, sillä löytyyhän vielä lapsia ja nuoria, joille kilpaileminen on pää-asia urheilun ja liikunnan saralla. Kuitenkin kynnys lähteä mukaan kilpailurheiluun on ainakin yksilölajeissa kasvanut viime aikoina. Omassa lajissani, jossa lapsen ja nuoren kehitysvaihe hyvin pitkälti säätelee saavutetun tulostason, pitäisikin tuloksia peilata omiin, vanhempiin tuloksiin. Ei ole mitään syytä alkaa pelätä kilpailemista, mikäli häviää päätä pidemmälle kaverille kiekonheitossa, ja mikäli häviää vain vähän, voi tuntea itsensä jo voittajaksi! Myös häviäminen on asia, joka jokaisen lapsen tulee oppia sietämään. Jokainen ihminen häviää joskus, ja "häviämisen" jalo taito näkyy myöhemmin esimerkiksi ongelmanratkaisukykynä työelämässä.

Ohjeistus sanoo, että lapsen tukijoukkojen tulisi kannustaa tätä harrastamaan, sekä kilpailemaan, mikäli lapsi itse niin haluaa. Harrastamisen ja kilpailemisen halun tulee kummuta suoraan lapsen omasta ajatusmaailmasta, ei kenenkään muun. Me aikuiset voimme liialla painostamisella hankaloittaa hienoa harrastusta, kun taas oikeanlaisella motivoinnilla ja kannustamisella voisimme tehdä harrastuksesta jotain paljon suurempaa! Urheileminen voi tarjota nuorelle hienon mahdollisuuden harrastaa, kilpailla ja rakentaa elämänmittaisia ihmissuhteita. Tämä on asia, joka tukijoukkojen on myös ymmärrettävä kannustaessaa lastaan tälle hienolle polulle! Vanhemmat, valmentajat ja ohjaajat, kannustakaa lapsia pitämään hauskaa, harrastamaan monipuolisesti ja kilpailemaan, nämä kolme yhdistämällä voidaan saavuttaa suuria asioita!

Lopuksi vielä otos eilisistä alueviesteistä, liittyen aiheeseen, todelliseen urheilun iloon ja ennen kaikkea seurahenkeen, henkeen jossa on hienoa olla mukana päivä toisensa jälkeen!

Juniorivalmennuksen suosituksista!

Hlijaiseloa viettäny blogi syttyy kesäksi eloon allekirjoittaneen lupauksen myötä. Tänään ruodinnassa suositukset lasten ja nuorten liikuntaan. Paljon puhuttu aihe, mutta tehdäänkö asialle oikeasti mitään?

Suomen Urheiluliiton suositus juniori- ja nuorisovalmennettavien kokonaisliikunnan määrästä viikossa on vähintään 20 tuntia. Se kuulostaa paljolta, mutta kun siihen lasketaan koulumatkaliikunta, koululiikunta, arkiliikunta, pihapelit ja lajiharjoittelu, määrä ei loppujen lopuksi ole juuri MITÄÄN!

Nykyaikana juniorivalmentajien ja nuorisovalmentajien yksi tärkeimmistä tehtävistä valmentamisen ohella on kannustaa liikkumaan monipuolisesti ja harrastamaan mahdollisimman kattavaa lajivalikoimaa koko lapsuusiän. Esimerkiksi oman seurani juniorivalmennuspuolella toisen lajin vastaava harjoitus tai kilpailu on syy poissaololle yu-harjoituksista, mahtaako jääkiekossa tai jalkapallossa olla sama meininki, jaksanpa epäillä!

20 tunnista on puhuttu nyt paljon, ja suositus näkyy myös koulumaailmassa. On siis osittain myös opettajien ja vanhempien tehtävä kannustaa aktiiviseen elämäntapaan. Korkea kevyen tai keskikovan liikunnan määrä on omiaan takaamaan kovan peruspohjan aikanaan aloitettaville tehoharjoituksille, oli laji sitten mikä tahansa. Lopuksi vielä esimerkkiviikko 11-13-vuotiaalle, miten se 20 tuntia laitetaan pakettiin?

MA: Koululiikuntaa 1½h, välituntiliikuntaa 1h, koulumatkat 30min, YU-harjoitus 1½h,
TI: Omatoimista liikuntaa 2h, koulumatkat 30min
KE: YU-treenit 1½h, koulumatkat 30min, arkiliikunta 1½h
TO: YU-treenit 1½h, koulumatkat 30min
PE: Yu-treenit 1½H, koulumatkat 30min
LA: Pihapelejä 3h, arkiliikunta 1h
SU: Esim. maastojuoksutapahtuma 1½h verryttelyineen.

Liikunnan yhteistuntimäärä esimerkissä on ohjeellinen 20h, kesällä koulumatkat ja arkiliikunnat voi vaihtaa vaikkapa rantalentikseen ja uintiin!

Vanhemmat, opettajat ja ohjaajat, kannustakaa omalla esimerkillänne lapset liikkumaan paljon ja laadukkaasti. Suomalainen urheiluseura on lasten paras liikuttaja!

Oikein mukavaa alkavaa kesää kaikille!

Hallikausi paketissa, nokka kohti kesää!

Tarmolaisittain hallikausi näyttää tilastojen valossa menneen oikein mukavasti, nuorten SM-halleista napsahti 3 pisteisiin oikeuttanutta sijoitusta ja yksi lusikka, enemmänkin olisi voinut tulla ilman loukkaantumisia ja juoksuradoilla koettua epäonnea. Halliotteluissa Tarmolaisia ei myöskään loukkaantumisten vuoksi tänä vuonna nähty. Ilahduttavaa on kuitenkin pitkä-aikaisen hyvin tehdyn nuorisovalmennuksen luoma pohja, 9 Tarmolaista kilpailemassa SM-mitaleista taitaa 2000-luvulla olla jonkin sortin halliennätys! Seuratasolla rakennellaan parhaillaan entistäkin parempaa "urapolkua" nuorille urheilijoille, mikä mahdollistaa aikanaan nousun myös kansalliselle ja sitten jopa kansainväliselle tasolle.

Junioripuolella ollaan menty myös hurjasti eteenpäin, ohjaajat ovat entistä koulutetumpia ja motivoituneempia ohjastamaan tulevat huiput oikeaan suuntaan harjoittelun osalta. Lapsia on aktivoitu liikkumaan myös vapaa-ajalla, mikä onkin mielestäni yksi juniorivalmentajien tärkeimmistä tehtävistä, tietysti hyvin suunnitellun ohjaus- ja valmennustoiminnan lisäksi.

Junioripuolen "periferian" kasvattaminen ja ohjaaminen oikeanlaisiin juniori- ja nuorisovalmennusryhmiin on monen yleisurheiluseuran murheenkryyni, ja uskonkin, että kun tuo kuoppa saadaan täytettyä, syntyy myös aivan uudenlaisia tuloksia! Tähän tehtävään vaaditaan ensinnäkin systemaattista vapaaehtoisten rekrytointia ja uusien valmentajien ottamista (houkuttelemista?) mukaan nuorisovalmennukseen. Ympärivuotista toimintaa tulisi olla kaikenikäisille ja tasoisille junioreille tarjolla, kysyntää tällaiselle toiminnalle varmasti löytyy niin kauan kun yleisurheilua maassamme harrastetaan.

Kesän lähestyessä haastankin kaikki seuratoimijat mukaan talkoisiin paremman tulevaisuuden puolesta: Tässä vielä seuraseminaarissa kuultu erään nykyisen juniorivalmentajan sitaatti:

" Pyörin siinä kentällä kesän verran ja kysyivät toimitsijaksi, sitten kysyttiin jo toimikuntiin ja nyt on jo oma valmennusryhmä"

Näin sen homman pitääkin mennä! Nyt mars mars kohti kesää, se on suomalaisen yleisurheilun kulta-aikaa!

Uudet tuulet puhaltaa

Blogin hiljaiselon jälkeen on hyvä nostaa kissa pöydälle. Hämeenlinnasta tuli pari vuotta sitten niin sanottu "Suur-Hämeenlinna", joka käytännössä tarkoittaa kuuden kunnan liittymää (Hämeenlinna, Tuulos, Kalvola, Renko, Lammi ja Hauho). Näistä kunnista useimmilla on oma yleisurheiluseura, ja toimintaakin on vähintään joskus ollut. Nykyaikana kunnallisten moottoreiden löytäminen toiminnan vakiinnuttamiseksi on kuitenkin entistäkin enemmän kiven alla.

Nyt Hämeenlinnan Tarmolla onkin oiva paikka lähteä kehittämään koko Hämeenlinnan seudun yleisurheilua, kutsumalla koko kunta mukaan talkoisiin. Tämä tarkoittaa käytännössä kuntaurheilukoulujen järjestämistä koko alueelle. Yleisurheilu on siitä hieno laji, että sitä voidaan harjoitella hyvinkin peruselementein, ei tarvita hienoja halleja eikä varusteita; pieni tasainen kenttä, verkkarit ja urheiluhenki riittävät.

Mikä sitten on kunnallisen urheilun "vajoamisen" takana? Tätä asiaa sopisi miettiä aina eduskuntatasolla saakka, sillä esimerkiksi Hämeenlinnassa kuntakeskukseen tulee matkaa pahimmillaan jopa 50 kilometriä. En itse ainakaan voisi kuvitella yksinhuoltaja-äidin kuljettavan lapsiaan liikkumaan tuota matkaa montaa kertaa viikossa töiden jälkeen, energiavarannot voi käyttää johonkin muuhunkin.

Juuri tämän takia kunnalliset urheilukoulut pääseuran alla ovat varmasti toimiva ratkaisu. Seurassa tämä tuo paljon uusia lapsia ja aktiivisia vanhempia mukaan toimintaan, kun taas yksilön tasolla jokaiselle luodaan mahdollisuus liikkua ohjatusti lähellä omaa kotiaan. Innolla odotan, minkälaisen vastaanoton konsepti Hämeenlinnan alueella saa, mutta hyvin suunniteltuhan on jo puoliksi tehty?

Seuralta toiminta toki edellyttää kuntaurheilurehtorin palkkaamista, mikä on myös suuri ponnistus, mutta mitäs me urheiluihmiset emme lasten hyvinvoinnin ja liikunnallisen elämäntavan eteen tekisi?

Spekulointi seis, hallikausihan tässä vasta on menossa ja tärkeimmät kisat tulossa! Tästä on hyvä jatkaa.

Oman toiminnan kehittämistä. TÄ....?

Seuramme Hämeenlinnan Tarmo on ollut syksystä lähtien mukana Suomen urheiluliiton järjestämässä valtakunnallisessa "Varaslähtö Tulevaisuuteen"- seurakoulutusohjelmassa.

Ohjelma on tuonut omaan tekemiseen mieletöntä draivia, sinisilmäisyys asioiden suhteen on vähentynyt ja nyt vasta tajuaa, kuinka paljon suomalaisessa yleisurheilussa on tekemistä. Ne työt ei kyllä tekemällä lopu!

Seurallamme on sinänsä hyvä tilanne, että nuorten valmennuksesta on vastaamassa päätoiminen henkilö, resurssien kerääminen ja ohjaaminen on kuitenkin vielä kehitysasteella. Omat tavoitteeni ovat olleet alussa liian korkealla, olenhan perinteinen "kaikki mulle heti" tyyppinen nuori mies. Nyt kuitenkin ollaan tiputtu puusta ja korkealta, lähdetään pienistä asioista liikkeelle, ja kun ne lähtevät toimimaan, voidaan astua isompien asioiden pariin. Tää on kai rinnastettavissa siihen "Ei Roomaakaan rakennettu päivässä"- kliseiseen sanontaan.

Lehdissä on paljon puhuttu työkyvyttömyydestä sekä ennenaikaisesta eläkkeelle lähdöstä. On spekuloitu syitä, ja yllättäen kaikista suurin syy tähän tuntuisi olevan, kun työ ei motivoi eikä siitä saa arvostusta. Meidän suomalaisten tulisikin tarttua tähän. Hymy ja pari kaunista sanaa päivässä pitävät meidät kaikki virkeänä, ei siihen tarvita välttämättä mitään muuta. Seuratyössä tämä vielä korostuu, sillä seurassa työskentelevistä henkilöistä noin 95% tekee sitä puhtaasti rakkaudella lajia kohtaan, oman työnsä ohella ja ilman korvausta. Ottakaamme me seuraihmiset tästä oppia, ollaan edelläkävijöitä, kuten myös monessa muussa asiassa, vai miten se oli?

Aatteita urheiluseurojen toiminnasta

Suomalaiset ovat kautta aikain toimineet erilaisissa seuroissa, järjestöissä. Ensimmäinen urheiluseura Suomessa perustettiin vuonna 1856, jolloin Segelförening i Björneborg sai alkunsa.

Tuolloin toimintaa heikensivät venäläisten vallanpitäjien toimet seuratoimintaa vastaan: Eihän suomalaisilla saisi olla omia periaatteita, sillä nämä ajaisivat itsenäisyyteen pyrkimistä eteenpäin. Suomalainen urheiluseuratoiminta ja sen mukanaan tuomat raittiusliikkeet ovat siis omalta osaltaan varmasti tuoneet suomalaisia yhteen jo kohta parin vuosisadan ajan!

Tänä päivänä Suomessa toimii erilaisten tutkimusten mukaan 8000-10 000 yleishyödyllistä urheiluseuraa. Urheiluseuran toiminnan perusperiaatteena tulisi olla laadukkaiden liikuntapalveluiden tuottaminen kaikille ihmisille, ikään, kokoon tai mihinkään muuhunkaan ulkoiseen seikkaan katsomatta. Urheiluseurat liikuttavat tällä hetkellä noin kahta MILJOONAA suomalaista jollain tavalla.

Urheiluseurassa on monia toimijoita. Kaikki kuitenkin pyrkivät samaan päämäärään --> Takaamaan suomalaisille hyvät mahdollisuudet liikkua ja harrastaa, oli sitten kyseessä kuntoilu, liikunta tai huippu-urheilu. Urheiluseuratoiminta on viimeisten vuosikymmenien aikana kokenut hurjan buumin, tämä johtuu osaltaan toki myös kansanterveydellisistä syistä. Ihmisillä on nykyään enemmän tietoa omaan terveydestään liittyvistä asioista, ja siitä, että liikunnalla on suuri merkitys hyvinvoinnin kannalta. Nykyiset seurat tarjoavat liikuntaosaamistaa lähestulkoon vauvasta vaariin, mikä on erittäin hyvä suuntaus!

Tämän kaiken hienon tekstin takana kuitenkin piilee joukko, joka monesti unohdetaan eli vapaaehtoiset. Vapaaehtoisten työpanos monissa urheiluseuroissa on mielettömän suuri, ja merkittävä seuran koko toiminnan kannalta. Heidän avullaan suomalaiset urheiluseurat loppujen lopuksi hyvin pitkälti pyörivät! Pidettäköön tätä henkilökohtaisena tunnustuksena niitä ihmisiä kohtaan, jotka tuntevat aitoa paloa seura- ja liikuntatoimintaa kohtaan, se on hienoa ja ennen kaikkea tuottaa tulosta!