Seuramme Hämeenlinnan Tarmo on ollut syksystä lähtien mukana Suomen urheiluliiton järjestämässä valtakunnallisessa "Varaslähtö Tulevaisuuteen"- seurakoulutusohjelmassa.
Ohjelma on tuonut omaan tekemiseen mieletöntä draivia, sinisilmäisyys asioiden suhteen on vähentynyt ja nyt vasta tajuaa, kuinka paljon suomalaisessa yleisurheilussa on tekemistä. Ne työt ei kyllä tekemällä lopu!
Seurallamme on sinänsä hyvä tilanne, että nuorten valmennuksesta on vastaamassa päätoiminen henkilö, resurssien kerääminen ja ohjaaminen on kuitenkin vielä kehitysasteella. Omat tavoitteeni ovat olleet alussa liian korkealla, olenhan perinteinen "kaikki mulle heti" tyyppinen nuori mies. Nyt kuitenkin ollaan tiputtu puusta ja korkealta, lähdetään pienistä asioista liikkeelle, ja kun ne lähtevät toimimaan, voidaan astua isompien asioiden pariin. Tää on kai rinnastettavissa siihen "Ei Roomaakaan rakennettu päivässä"- kliseiseen sanontaan.
Lehdissä on paljon puhuttu työkyvyttömyydestä sekä ennenaikaisesta eläkkeelle lähdöstä. On spekuloitu syitä, ja yllättäen kaikista suurin syy tähän tuntuisi olevan, kun työ ei motivoi eikä siitä saa arvostusta. Meidän suomalaisten tulisikin tarttua tähän. Hymy ja pari kaunista sanaa päivässä pitävät meidät kaikki virkeänä, ei siihen tarvita välttämättä mitään muuta. Seuratyössä tämä vielä korostuu, sillä seurassa työskentelevistä henkilöistä noin 95% tekee sitä puhtaasti rakkaudella lajia kohtaan, oman työnsä ohella ja ilman korvausta. Ottakaamme me seuraihmiset tästä oppia, ollaan edelläkävijöitä, kuten myös monessa muussa asiassa, vai miten se oli?
tiistai 23. marraskuuta 2010
keskiviikko 10. marraskuuta 2010
Aatteita urheiluseurojen toiminnasta
Suomalaiset ovat kautta aikain toimineet erilaisissa seuroissa, järjestöissä. Ensimmäinen urheiluseura Suomessa perustettiin vuonna 1856, jolloin Segelförening i Björneborg sai alkunsa.
Tuolloin toimintaa heikensivät venäläisten vallanpitäjien toimet seuratoimintaa vastaan: Eihän suomalaisilla saisi olla omia periaatteita, sillä nämä ajaisivat itsenäisyyteen pyrkimistä eteenpäin. Suomalainen urheiluseuratoiminta ja sen mukanaan tuomat raittiusliikkeet ovat siis omalta osaltaan varmasti tuoneet suomalaisia yhteen jo kohta parin vuosisadan ajan!
Tänä päivänä Suomessa toimii erilaisten tutkimusten mukaan 8000-10 000 yleishyödyllistä urheiluseuraa. Urheiluseuran toiminnan perusperiaatteena tulisi olla laadukkaiden liikuntapalveluiden tuottaminen kaikille ihmisille, ikään, kokoon tai mihinkään muuhunkaan ulkoiseen seikkaan katsomatta. Urheiluseurat liikuttavat tällä hetkellä noin kahta MILJOONAA suomalaista jollain tavalla.
Urheiluseurassa on monia toimijoita. Kaikki kuitenkin pyrkivät samaan päämäärään --> Takaamaan suomalaisille hyvät mahdollisuudet liikkua ja harrastaa, oli sitten kyseessä kuntoilu, liikunta tai huippu-urheilu. Urheiluseuratoiminta on viimeisten vuosikymmenien aikana kokenut hurjan buumin, tämä johtuu osaltaan toki myös kansanterveydellisistä syistä. Ihmisillä on nykyään enemmän tietoa omaan terveydestään liittyvistä asioista, ja siitä, että liikunnalla on suuri merkitys hyvinvoinnin kannalta. Nykyiset seurat tarjoavat liikuntaosaamistaa lähestulkoon vauvasta vaariin, mikä on erittäin hyvä suuntaus!
Tämän kaiken hienon tekstin takana kuitenkin piilee joukko, joka monesti unohdetaan eli vapaaehtoiset. Vapaaehtoisten työpanos monissa urheiluseuroissa on mielettömän suuri, ja merkittävä seuran koko toiminnan kannalta. Heidän avullaan suomalaiset urheiluseurat loppujen lopuksi hyvin pitkälti pyörivät! Pidettäköön tätä henkilökohtaisena tunnustuksena niitä ihmisiä kohtaan, jotka tuntevat aitoa paloa seura- ja liikuntatoimintaa kohtaan, se on hienoa ja ennen kaikkea tuottaa tulosta!
maanantai 11. lokakuuta 2010
Hullut suomalaiset, vai miten se oli?
Suomen kansa pitää ainakin tilastotieteilijöiden mukaan nykyisin itsestään hyvää huolta. Maastamme löytyy viimeisimmän tutkimuksen mukaan 639 000 juoksulenkkeilijää, joka on peräti 11,99 % väestöprofiilistamme. Muut lajit mukaan laskien ja seuratoiminnan tilastoja tutkittaessa suomen väestöstä liikkuu noin 55 %, vähintään säännöllisen epäsäännöllisesti.
Tänään aloitin pitkään odottamani projektin, jonka toteuttamisesta saan kiittää sekä omaa kasvattajaseuraani, että Suomen Urheiluliittoa. Nämä tahot tarjoavat tänä vuonna Hämeenlinnalaisille kuntoilijoille Maratonkoulukonseptin. Konseptin kulmakivinä on henkilökohtainen harjoitusohjelma jokaiselle osanottajalle, yhteisen kontaktikerrat juoksuvalmentajien kanssa sekä tietysti "ryhmäpaine", jonka jo eräs herrasmies ensimmäisessä tapaamisessa nimesi ykkössyyksi osallistua maratonkouluun!
Maratonkoulukonseptilla mielestäni vain taivas on rajana, jos ajatellaan, että joka kahdeksas suomalainen harrastaa juoksua. Toki näistä voidaan poislukea huippu-urheilijat ja muut jo "riittävän opin" saaneet. Suomen urheiluliitto on tehnyt valtavan panostuksen, tarjotakseen liikuntapalveluita myös kuntourheilijoille, mikä varmasti tulee näkymään positiivisena draivina seuratoiminnassa yleisellä tasolla!
Otsikossa puhun hullusta suomalaisesta. Mikä meistä suomalaisista sitten tekee niin hulluja, että pimeän talven kylminä iltoina raahaamme itsemme lenkkipoluille ja maanteille vain saadaksemme tuon euforian tunteen?
Liikunnan tuoma mielihyvä, ihmissuhteet sekä onnistumisen elämykset siivittävät kenet tahansa pois tuosta hulluuden tilasta, ja veikkaankin että niitä hulluja suomalaisia ovat ne 45 prosenttia, jotka eivät tuota välillä hämärän rajamailla menevää olotilaa säännöllisesti saavuta. Juuri tuo kyseinen olotila pitää meidät hengissä!
"Jos joku asia on varma, niin se on sitten aivan varman", Matti Nykästä lainatakseni!
Liikunnallista syksyä kaikille!
Tänään aloitin pitkään odottamani projektin, jonka toteuttamisesta saan kiittää sekä omaa kasvattajaseuraani, että Suomen Urheiluliittoa. Nämä tahot tarjoavat tänä vuonna Hämeenlinnalaisille kuntoilijoille Maratonkoulukonseptin. Konseptin kulmakivinä on henkilökohtainen harjoitusohjelma jokaiselle osanottajalle, yhteisen kontaktikerrat juoksuvalmentajien kanssa sekä tietysti "ryhmäpaine", jonka jo eräs herrasmies ensimmäisessä tapaamisessa nimesi ykkössyyksi osallistua maratonkouluun!
Maratonkoulukonseptilla mielestäni vain taivas on rajana, jos ajatellaan, että joka kahdeksas suomalainen harrastaa juoksua. Toki näistä voidaan poislukea huippu-urheilijat ja muut jo "riittävän opin" saaneet. Suomen urheiluliitto on tehnyt valtavan panostuksen, tarjotakseen liikuntapalveluita myös kuntourheilijoille, mikä varmasti tulee näkymään positiivisena draivina seuratoiminnassa yleisellä tasolla!
Otsikossa puhun hullusta suomalaisesta. Mikä meistä suomalaisista sitten tekee niin hulluja, että pimeän talven kylminä iltoina raahaamme itsemme lenkkipoluille ja maanteille vain saadaksemme tuon euforian tunteen?
Liikunnan tuoma mielihyvä, ihmissuhteet sekä onnistumisen elämykset siivittävät kenet tahansa pois tuosta hulluuden tilasta, ja veikkaankin että niitä hulluja suomalaisia ovat ne 45 prosenttia, jotka eivät tuota välillä hämärän rajamailla menevää olotilaa säännöllisesti saavuta. Juuri tuo kyseinen olotila pitää meidät hengissä!
"Jos joku asia on varma, niin se on sitten aivan varman", Matti Nykästä lainatakseni!
Liikunnallista syksyä kaikille!
maanantai 27. syyskuuta 2010
Nuoren urheilijan treenikausi numero 1!
Hiljaiseloa viettänyt blogi pureutuu tällä kertaa syksyn mukanaan tuomiin haasteisiin, sekä niihin harjoitteisiin, joita nuoren urheilijan tulisi muistaa tehdä paljon peruskuntokauden aikana.
Peruskuntokausi on tärkeä ajatellen seuraavaa kautta. Silloin luodaan pohjat, joiden avulla kesällä pystytään kohentamaan tuloskunto huippuunsa sekä tehtailemaan ennätyksiä loukkaantumatta. Syksyn aikana tehty työ näkyykin erittäin selvästi plusmerkkisenä kesän tuloksissa.
Oman filosofiani mukaan peruskuntokaudella tärkeintä on "laadullinen määrä". Tehdään asioita eri ominaisuuksien kehittämiseksi, ei ainoastaan tekemisen ilosta, vaan mentaliteetilla, jossa jokainen tehtävä harjoite on tarkkaan mietitty sekä laadukas. Tekemisen ilosta tekevät löytävät itsensä pidemmän päälle jostain puulaakiseurasta pelaamassa jalkapalloa (kuten myös allekirjoittanut).
Peruskuntokaudella on hyvä muistaa, että jokainen ominaisuus on tärkeä. Monet tekevät virheen unohtaessaan tai vähentäessään esimerkiksi nopeusharjoittelua peruskuntokaudella. Nuoren nopeusominaisuudet eivät kehity ainoastaan kesällä, vaan niitä pystytään ylläpitämään ja kehittämään myös muina vuodenaikoina ( tiedoksi niille, joilta tämä on mennyt ohi?). Syksy on myös hyvää voiman aikaa, ja oikeanlaisen ohjelmoinnin ansioista nuori voi kehittyä hurjasti peruskuntokauden ja talven aikana.
Syksyllä on siis hyvä muistaa tehdä paljon harjoitteita matalilla tehoalueilla, mutta myös muistuttaa itseään nopeusharjoittelulla sekä voimaharjoittelulla. Tehtäessä määrällisesti paljon, on syytä myös muistaa lihashuollon merkitys. Ei ole hyötyä harjoitella paljon, mikäli loukkaantumiset vaivaavat jo talvella tai viimeistää kilpailuun valmistavalla kaudela keväällä. Näillä vinkeillä kaikille hyviä matsäraastoja, välillä voi nakertaa, ensi kesänä palkitaan!
Peruskuntokausi on tärkeä ajatellen seuraavaa kautta. Silloin luodaan pohjat, joiden avulla kesällä pystytään kohentamaan tuloskunto huippuunsa sekä tehtailemaan ennätyksiä loukkaantumatta. Syksyn aikana tehty työ näkyykin erittäin selvästi plusmerkkisenä kesän tuloksissa.
Oman filosofiani mukaan peruskuntokaudella tärkeintä on "laadullinen määrä". Tehdään asioita eri ominaisuuksien kehittämiseksi, ei ainoastaan tekemisen ilosta, vaan mentaliteetilla, jossa jokainen tehtävä harjoite on tarkkaan mietitty sekä laadukas. Tekemisen ilosta tekevät löytävät itsensä pidemmän päälle jostain puulaakiseurasta pelaamassa jalkapalloa (kuten myös allekirjoittanut).
Peruskuntokaudella on hyvä muistaa, että jokainen ominaisuus on tärkeä. Monet tekevät virheen unohtaessaan tai vähentäessään esimerkiksi nopeusharjoittelua peruskuntokaudella. Nuoren nopeusominaisuudet eivät kehity ainoastaan kesällä, vaan niitä pystytään ylläpitämään ja kehittämään myös muina vuodenaikoina ( tiedoksi niille, joilta tämä on mennyt ohi?). Syksy on myös hyvää voiman aikaa, ja oikeanlaisen ohjelmoinnin ansioista nuori voi kehittyä hurjasti peruskuntokauden ja talven aikana.
Syksyllä on siis hyvä muistaa tehdä paljon harjoitteita matalilla tehoalueilla, mutta myös muistuttaa itseään nopeusharjoittelulla sekä voimaharjoittelulla. Tehtäessä määrällisesti paljon, on syytä myös muistaa lihashuollon merkitys. Ei ole hyötyä harjoitella paljon, mikäli loukkaantumiset vaivaavat jo talvella tai viimeistää kilpailuun valmistavalla kaudela keväällä. Näillä vinkeillä kaikille hyviä matsäraastoja, välillä voi nakertaa, ensi kesänä palkitaan!
tiistai 7. syyskuuta 2010
Parasta Kesässä?
Nuorisovalmennuspäällikön arki kesällä on kiireistä, on kisoja, on treenejä, on onnistumisia, on itkua, on iloa. Mutta mikä sitten on parasta kesässä?
Parasta kesässä on huomata, että oikeasti hämeenlinnalainen yleisurheilu on jälleen nostamassa päätään. Lahjakkaista junioreista on kehittymässä urheilijoita, jotka voivat vastata Juhani Mikkolan jättämään aukkoon hämeenlinnalaisessa yleisurheilussa. Junioreiden Sm-kisoissa oli Tarmolaisia enemmän kuin moneen moneen vuoteen, ja mitalejakin saatiin useita.
Parasta kesässä on nähdä onnistumisia, ennätyksiä ja tekemistä jokaisen lapsen, nuoren ja aikuisen omien kykyjen ylärajoilla. Itsensä ylittäminen on paitsi hienoa ihmiselle itselleen, sitä on myös nautinto seurata sivusta.
Oman työuran kannalta parasta kesässä oli siis lähes kaikki. Kun jatkamme samaan malliin, saamme vielä paljon roolimalleja paikalliseen ja kansalliseen yleisurheiluun. Nämä roolimallit ovat juuri niitä, mitä suomalainen yleisurheilu tänä päivänä tarvitsee!
Mutta nythän on jo syksy, mitäpä sitä kesästä jaarittelemaan! Pistetään täysi tohina päälle ja räjäytetään pankki uudestaan ja uudestaan. Parasta kesässä on myös se että se antaa uskoa tulevaan!
torstai 5. elokuuta 2010
Ajatuksia suomalaisesta liikuntahierarkiasta
Kesä alkaa jo kääntyä lopuilleen vaikka viikonlopun Kalevan Kisoja ja muutakin Suomea hellii vielä toivottavasti se lupailtu helleaalto. Nyt onkin aika siirtyä raportoinnista blogissa raportoinnista faktoihin ja pureutua suomalaisteen liikuntakulttuuriin.
Sama hierarkiahan toimii lasten liikunnassa kuten kaikessa muussakin: valtio (tässä tapauksessa kulttuuri- ja opetusministeriö) jakaa määrärahoja, joita kunnat sitten jakavat edelleen eteenpäin koulutuksen mahdollistamiseen ja seuratoiminnalle sekä erinäisille taiteellisille osaamisen aloille. Liikunnan valtiontuki kasvoi viime vuonna 7,5 prosenttia, mikä periaatteessa merkitsee miljoonien kasvua. Kuntien huono taloudellinen tilanne kuitenkin varsinkin viime vuonna pakotti niitä säästämään omasta mielestäni täysin väärästä päästä, eli esimerkiksi liikuntapaikkojen ylläpidosta ja seurojen saamista avustuksista.
Moni voisi ajatella, että säästökohteena ulkojää tai lenkkipolku voi olla hyvä, kuka niitä nyt käyttää? Tosiasia on kuitenkin se että Suomessa on tällä hetkellä 639 000 juoksulenkkelijää, jotka varmasti ovat asiasta eri mieltä. Toisekseen lähiliikuntapaikkojen huolimaton ylläpito johtaa siihen, että joillekin lapsille kynnys lähteä liikkumaan kasvaa liian suureksi. Itse aloitin urheilu-urani 11- vuotiaana Suomen suurimmasta kilpailutapahtumasta, mutta meitä on moneen junaan. Lähiliikuntapaikat ovat monen suur- tai vähän pienemmänkin perheen henkireikä saada lapsensa aktivoitua liikunnallisesti.
Ja mitä sitten jos lapsia ei aktivoida liikuntaan? Silloin kaikki vastuu liikuntakasvatuksesta ja liikunnallisesta elämäntavasta sysätään urheiluseuroille ja kouluihin, joissa toki tehdään liikuntakasvatusta, mutta varsinkin kouluilla resurssit ovat nykyään liikuntapuolella hurjan pienet. Juuri tämän vuoksi liikuntakasvatuksen tuleekin lähteä kotoa, ja koulun ja seurojen tulisi tukea lasta kehityksessään ja auttaa löytämään se "oma juttu". Jotta tämä olisi mahdollista, tulisi valtion ja kuntien nimenomaan panostaa tähän kynnyksen alentamiseen ja aktivoida lapsia tukemalla lähiliikuntapaikkoja ja sitä kautta ohjata lapset liikunnalliseen elämäntapaan.
Vedetäänpä tähän paatokseen sitten vielä mukaan lempiaiheeni eli yleisurheilu. Lajina yleisurheilu on siitä harvinainen että siinä on mukana vahvasti kilpailu jo pienestä pitäen. Jotkut valmentajat ja vanhemmat pitävät vielä harratuksen tärkeimpänä tavoitteena saavuttaa mitaleita menestyä. Toki tämä ajattelu siirtyy meidän aikuisten päästä myös lapsen päähän, jolloin mukaan tulevat menestymispaineet, ja liikunnan ilo saattaa hävitä jo hyvinkin nuorena, mikäli lapsi ei yksinkertaisesti ole valmis kilpailemaan.
Mielestäni lapsen harrastus ja aikuisen harrastus on pidettävä erillään ja lasta kannustettava liikkumaan, oli taso mikä hyvänsä. Ei meitä kaikkia ole luotu kilpailemaan, eikä tarvinnutkaan. Harrasteliikunta on aivan yhtä tärkeää, sillä samat fysiologiset hyödyt saavutetaan, kunhan liikutaan! Mielestäni nyt valtion tärkeä tehtävä seuraavina vuosina on muutakin kuin ymmärtää nykytilanne. Suuret ikäluokat jäävät eläkkeelle ja työntekijöitä tarvitaan. Pienellä resurssien uudelleenohjaamisella saamme kasvatettua ne ihmiset jotka suomalaisista jatkossa pitävät huolta. Liikunnan avulla kansanterveys ja hyvinvointi kasvavat, minä ainakaan en löydä siitä mitään negatiivista, mutta kuten sanottu: Helpommin sanottu kuin tehty.
Kajaani kuittaa! =)
Sama hierarkiahan toimii lasten liikunnassa kuten kaikessa muussakin: valtio (tässä tapauksessa kulttuuri- ja opetusministeriö) jakaa määrärahoja, joita kunnat sitten jakavat edelleen eteenpäin koulutuksen mahdollistamiseen ja seuratoiminnalle sekä erinäisille taiteellisille osaamisen aloille. Liikunnan valtiontuki kasvoi viime vuonna 7,5 prosenttia, mikä periaatteessa merkitsee miljoonien kasvua. Kuntien huono taloudellinen tilanne kuitenkin varsinkin viime vuonna pakotti niitä säästämään omasta mielestäni täysin väärästä päästä, eli esimerkiksi liikuntapaikkojen ylläpidosta ja seurojen saamista avustuksista.
Moni voisi ajatella, että säästökohteena ulkojää tai lenkkipolku voi olla hyvä, kuka niitä nyt käyttää? Tosiasia on kuitenkin se että Suomessa on tällä hetkellä 639 000 juoksulenkkelijää, jotka varmasti ovat asiasta eri mieltä. Toisekseen lähiliikuntapaikkojen huolimaton ylläpito johtaa siihen, että joillekin lapsille kynnys lähteä liikkumaan kasvaa liian suureksi. Itse aloitin urheilu-urani 11- vuotiaana Suomen suurimmasta kilpailutapahtumasta, mutta meitä on moneen junaan. Lähiliikuntapaikat ovat monen suur- tai vähän pienemmänkin perheen henkireikä saada lapsensa aktivoitua liikunnallisesti.
Ja mitä sitten jos lapsia ei aktivoida liikuntaan? Silloin kaikki vastuu liikuntakasvatuksesta ja liikunnallisesta elämäntavasta sysätään urheiluseuroille ja kouluihin, joissa toki tehdään liikuntakasvatusta, mutta varsinkin kouluilla resurssit ovat nykyään liikuntapuolella hurjan pienet. Juuri tämän vuoksi liikuntakasvatuksen tuleekin lähteä kotoa, ja koulun ja seurojen tulisi tukea lasta kehityksessään ja auttaa löytämään se "oma juttu". Jotta tämä olisi mahdollista, tulisi valtion ja kuntien nimenomaan panostaa tähän kynnyksen alentamiseen ja aktivoida lapsia tukemalla lähiliikuntapaikkoja ja sitä kautta ohjata lapset liikunnalliseen elämäntapaan.
Vedetäänpä tähän paatokseen sitten vielä mukaan lempiaiheeni eli yleisurheilu. Lajina yleisurheilu on siitä harvinainen että siinä on mukana vahvasti kilpailu jo pienestä pitäen. Jotkut valmentajat ja vanhemmat pitävät vielä harratuksen tärkeimpänä tavoitteena saavuttaa mitaleita menestyä. Toki tämä ajattelu siirtyy meidän aikuisten päästä myös lapsen päähän, jolloin mukaan tulevat menestymispaineet, ja liikunnan ilo saattaa hävitä jo hyvinkin nuorena, mikäli lapsi ei yksinkertaisesti ole valmis kilpailemaan.
Mielestäni lapsen harrastus ja aikuisen harrastus on pidettävä erillään ja lasta kannustettava liikkumaan, oli taso mikä hyvänsä. Ei meitä kaikkia ole luotu kilpailemaan, eikä tarvinnutkaan. Harrasteliikunta on aivan yhtä tärkeää, sillä samat fysiologiset hyödyt saavutetaan, kunhan liikutaan! Mielestäni nyt valtion tärkeä tehtävä seuraavina vuosina on muutakin kuin ymmärtää nykytilanne. Suuret ikäluokat jäävät eläkkeelle ja työntekijöitä tarvitaan. Pienellä resurssien uudelleenohjaamisella saamme kasvatettua ne ihmiset jotka suomalaisista jatkossa pitävät huolta. Liikunnan avulla kansanterveys ja hyvinvointi kasvavat, minä ainakaan en löydä siitä mitään negatiivista, mutta kuten sanottu: Helpommin sanottu kuin tehty.
Kajaani kuittaa! =)
maanantai 12. heinäkuuta 2010
Pedersöre 10`
Kesäiset terveiset viiveellä Suomen kauniilta Länsi-rannikolta!
Tarmolaisten ja muidenkin urakka saatiin päätökseen Pedersören SM-viesteissä. Tuliaisina Tarmolaiset kantoivat kotiin kultaa ja pronssia.
Ensimmäisen päivän saldona oli tytöille siis aitakulta ja pojille 9. sija pikaviestissä uudella seuraennätyksellä sarjassa M17. Aitaviestissä juoksivat Siiri Ijäs, Jutta Ylitalo, Juuli Lahti sekä Nea Hyvärinen. Kilpailu oli koko kisojen tiukin, sillä hämäläisjätti Pyrintöön kertyi eroa vaivainen sadasosasekunti. Ensimmäinen kulta Tarmolle seitsemään vuoteen, sillä edellisen ottivat P15-sarjassa Aleksi Saari, Juha Penttinen, Markus Joenmäki sekä Hannu Ali-Huokuna. Mielenkiintoista tässä joukkueessa oli se, että kaksi viimeksi mainittua ovat tänäkin päivänä suomen parhaita omissa lajeissaan. Tarmosta siis kasvaa kovia menijöitä!
Toisena päivänä M17 (meillä vielä "alamittaisina") saalistivat pronssia 4x100m aitojen finaalissa rikkoen myös seuraennätyksen. Tästä ennätyksestä sen verran, että myös allekirjoittanut on ollut sitä juoksemassa vuonna 2004 Vammalan alueviesteissä! Viisitoistavuotiailla tytöillä oli puolestaan toisena päivänä 4x800 metrin viesti. Kuuma keli vaikutti jo selkeästi viikonloppuna käytyihin pitkiin viesteihin, tarmolaiset kuitenkin säilyttivät viimevuotisen kuudennen sijansa!
Kaikin puolin hieno reissu myös valmennuspäällikkönä. Kokemusta tuli rutkasti ja reissuilla tutustuu entistä paremmin uusiin ihmisiin. Tästä on hyvä jatkaa elokuussa kisailtavia henkilökohtaisia SM-kisoja kohden! Vielä kullanmakuinen kuva liitteeksi!
maanantai 5. heinäkuuta 2010
Kesä jo puolivälissä!
Terve kaikille! Kesä on kerennyt jo pitkälle ja pääsin aloittelemaan nuorisovalmennuspäällikön pestiäni tämän viikon alussa. Uusi työpaikka urheilujärjestössä tarjoaa monenlaisia mahdollisuuksia sekä haasteita, joihin pyrin parhaani mukaan vastaamaan.
Blogin kirjoittaminen varmasti lisääntyy, kun pääsen alkukankeuden ylitse ja SM-viestit on juostu Pedersöressä ensi viikonloppuna. Tarmolta on lähdössä erittäin iskukykyinen joukko nuoria viestijuoksuihin, ja harjoitukset ovat kuumimmillaan!
Blogin kirjoittaminen varmasti lisääntyy, kun pääsen alkukankeuden ylitse ja SM-viestit on juostu Pedersöressä ensi viikonloppuna. Tarmolta on lähdössä erittäin iskukykyinen joukko nuoria viestijuoksuihin, ja harjoitukset ovat kuumimmillaan!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)